Aikuisten uintitekniikkakurssi

Kurssilla käydään läpi vapaauinnin, rintauinnin ja selkäuinnin tekniikoita. Kurssilaisten toiveiden mukaan voidaan harjoitella myös perhosuinnin alkeita, ottaa sukelluksia, käännösten harjoittelua ja starttihyppyjä. Uintitekniikat myös videokuvataan ja analysoidaan halukkaille kurssin aikana. Kurssi sopii hyvin esimerkiksi kuntouimareille, jotka haluavat monipuolistaa uintiharjoitteluaan ja saada uutta intoa ja ideoita altaassa tekemiseen. Kurssille tullessaan ei tarvitse osata mitään näistä uintitekniikoista. Pinnalla tulisi kuitenkin pysyä ja jotenkin edetä. Pohjoismainen uimataidon määritelmä on 200m. Kurssille tullaan kuitenkin monista eri lähtökohdista ja lähdemme liikkeelle perusteista. Kurssilla kehität omaa uintitekniikkaasi eteenpäin, joten muiden taidoilla ei ole niinkään väliä. Mikäli et ole varma sopisiko kurssi juuri sinulle, ole yhteydessä meihin ja jutellaan.

Seuraava kurssi Helmikuussa 2019. Ilmoittautuminen on käynnissä! Kurssi kokoontuu perjantai iltaisin. Kokoonnumme kerran viikossa yhteensä kahdeksan kertaa. Tarkempi info kurssista lähetetään sähköpostitse mukaan ilmoittautuneille. Kurssin hinta on 109€, sisältäen ohjauksen, välineiden käytön ja ratavuokran. Uimahallin rannekkeet tulee kurssilaisten hankkia itse. Suosittelemme sarjaranneketta, jolloin tulee paremmin käytyä uima-altaassa myös kurssikertojen välissä kertaamassa kurssilla opittuja asioita. Peruutukset tulee tehdä viimeistään viikkoa ennen kurssin alkua. Kurssilaisia ei ole vakuutettu Funteamin puolesta.  Ohjaajina kurssilla toimivat Seppo Kekola ja Sonja Kujanpää. Molemmilla ohjaajilla on useiden vuosien kokemus kilpauimareiden valmentamisesta.

ILMOITTAUTUMINEN


Sonja Kujanpää
Oma kilpauintiurani kesti kymmenen vuotta, valmensin myös kilpauintiryhmiä kymmenisen vuotta. Olen ohjannut myös uimakouluja ja aikuisten tekniikkakursseja. Koulutukseltani olen Liikuntaneuvoja. Uintikoulutusta olen käynyt Vauvauinnin ohjaajakoulutuksen, Uimaopettajakurssit, Vesitaituri- ja Vesiralliohjaaja, Aikuisten tekniikkakurssiohjaaja, Uintivalmennuksen tasot I-III.

Seppo Kekola
Takana on kymmenisen vuotta kilpauintiryhmien valmentamista. Uintiin liittyviä koulutuksia on tullut käytyä mm. Uintivalmennuksen taso I, Aikuisten uintitekniikkaohjaajakurssi ja uinnin tuomarikoulutukset II ja I. Olen ollut myös tuomaroimassa useita uintikisoja.